Teinitähti katuu tatuointejaan: ”Typerä päätös”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Disney-lapsitähtenä julkkikseksi noussut Demi Lovato on miljoonien nuorten tyttöjen roolimalli. Menestynyt teinipoppari nähdään pian Suomenkin televisiossa Sub-kanavalla Yhdysvaltojen X Factor -kykyjenetsintäkilpailussa tuomarina.

Nyt 20-vuotta hiljattain täyttänyt Demi Lovato paljasti katuvansa tatuointejaan, joita hänellä on 12. Kaunottaren mukaan hän on harkinnut poistattavansa ihomaalauksiaan laser-operaatiolla. Poppari on kuitenkin päättänyt, ettei hän aio vaivata mieltään tatuoinneistaan kuin vasta vanhempana.

– Olen harkinnut laser-operaatiota, koska en välttämättä halua vanhuksena, että keskisormessani lukee rock and roll. Olen nuori ja voin rokata nyt, joten mietin sitä vasta vanhempana, Demi Lovato kertoi Live! With Kelly and Michael -keskusteluohjelmassa.

Televisiotähdellä on muun muuassa ranteessaan tatuointi, joka kuvastaa hänen ystävänsä huulia. Demi Lovato pitää huulitatuointiaan typeränä, sillä hän otti sen hetken mielijohteesta. Popparilla on tatuointeja myös käsivarsissaan, kyljessään, niskassaan ja kämmenessään.

Demi Lovatolla on itsellään kokemuksia huumeiden- ja alkoholinkäytön kanssa. Neitokainen on puhunut julkisuudessa avoimesti syömishäiriöistään ja viiltelykokemuksistaan, ja hän hakeutui vieroitushoitoon vuonna 2010 muun muuassa itsetuhoisen käytöksen takia. Ennen näyttävää hermoromahdustaan teinitähden kerrottiin lyöneen taustatanssijaansa kasvoihin. Väkivaltainen käytös saikin Lovaton viimein hakemaan apua ongelmiinsa. Neitokainen on tatuoinut ranteidensa viiltoarpien päälle sanat “Stay strong”.