Brittiläisen Coronation Street -saippuasarjan tähti Helen Flanagan on saanut kotimaassaan kovasti huomiota viihdelehdissä näyttelijäuransa lisäksi myös muhkeiden muotojensa merkeissä. Hän on pitänyt huolen palstamilleistä julkaisemalla myös itse rohkeita ja paljastavia kuvia.
Nyt 22-vuotias neitokainen on julkaissut kuvasarjan verran niin sanottuja herutuskuvia, joissa hän on kuvannut itseään kännykkäkameralla viettelevistä kuvakulmista. Kuvissa nimittäin televisiotähden rinnat nousevat tarkoituksellisesti pääosaan.
Televisiosarjassa Rosie Webster -nimistä mallikaunotarta näyttelevä Helen Flanagan on varsin näyttävä ilmestys myös studion ulkopuolella. Hän vaikuttaa monissa kuvissaan lähinnä parikymppiseltä bilettäjältä. Kohuotsikoissa neitokainen ei kuitenkaan ole ollut juuri muuten kuin rohkeiden asujensa johdosta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Helen Flanagan tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.