Kris Jenner raivostui Kanyelle: ”Lopeta tyttäreni seksivideosta jauhaminen!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen räppäri Kanye West tunnetaan erikoisista julkisista tempauksistaan, mutta viime aikoina hän on ollut otsikoissa lähinnä ihmissuhteensa merkeissä. Kanye nimittäin seurustelee kohujulkkis Kim Kardashianin kanssa.

Kanye viittasi uudella Clique-singlellään tyttöystävänsä Kim Kardashianin vuonna 2007 julki tulleeseen seksivideoon. Kanye vaikuttaa olevan tyytyväinen tyttöystävänsä ”saavutukseen” ja tähden väitetään jopa katselleen videota harrastaessaan seksiä aikaisempien tyttöystäviensä kanssa.

Kimin äiti Kris Jenner ei ole kuitenkaan järin iloinen siitä, että Kanye muistuttaa maailmaa kotipornoelokuvan olemassaolosta. Krisin mukaan video kuuluu menneisyyteen ja Kim tulisi muistaa hänen muista saavutuksistaan. Seksivideon julkisuuteen vuotamisen jälkeen Kim Kardashian on tullut tunnetuksi muun muassa realitytähtenä, muotisuunnittelijana ja jopa hyväntekijänä.

Kanye West ja Kim Kardashian ovat seurustelleet jo muutaman kuukauden ajan. Pariskunnan romanssista liikkui aiemmin tänä vuonna pitkään huhuja, kunnes he päättivät tuoda suhteensa julkisuuteen. Kanyen uusi levy Cruel Summer julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.