Tutkijat epäilevät: UFO-löytöjä maan alta?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tiedemiehet ovat pyrkineet pitkään selvittämään löytyykö avaruudesta elämää. Monet tutkimukset ovat perustuneet siihen, että planeettojen elinoloja kartoitetaan asumiskelpoisuutta silmällä pitäen.

Tutkijat ovatkin otaksuneet, että vedettömillä planeetoilla ei voi olla elämää. Uusimman tutkimusraportin mukaan maailmankaikkeudessa voi kuitenkin olla enemmän asutettuja planeettoja kuin on ajateltu. Tutkijoiden mukaan ufot saattavatkin asustaa maan alla.

Uusin tietokoneteknologia auttaa tiedemiehiä kartoittaman myös ne planeetat, jotka sisältävät maanalaisia vesivarantoja. Heidän mukaansa näillä planeetoilla voisi hyvinkin olla elämää. Aberdeenin yliopiston tutkijatiimi on aikoo nyt kehittää ohjelmia, jotka auttavat tunnistamaan planeettojen maanalaisia vesivarantoja ja selventävät siten ulkoavaruuden asukkien mahdollisuutta.

– Mikro-organismit voivat elää myös planeettojen sisällä useiden kilometrien syvyydessä. Jotkut tutkijat uskovat, että elämää voisi olla myös Maa-planeetan sisällä, kertoi professori John Parnell BBC-kanavalle.