Mel B uhkeana juontopuuhissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen poplaulaja Melanie Brown, eli Mel B, muistetaan parhaiten legendaarisen Spice Girls -yhtyeen laulajana Scary Spicena. Taannoin julkkistähti synnytti kolmannen lapsensa Madison Brown Belafonten, ja sittemmin hänen kerrottiin haaveilevan Ranskan kansalaisuudesta.

Nyt 37-vuotias ex-spaissari on kuvattu muodokkaana juontajana X Factor -ohjelmansa bileissä Australian Sydneyssä. Ohjelman tuomarinat toimiva kaunotar pääsi mikrofonin varteen ja onnistui tehtävässään erittäin näyttävästi. Ainakin ulkoisesti.

Spice Girls -yhtyeen hajottua Mel B on onnistunut tekemään näyttävän julkkisuran Yhdysvalloissa, sillä hän oli taannoin mukana muiden muassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Tumma neitokainen on ollut usein otsikoissa myös ronskien lausuntojensa merkeissä. Marraskuussa eräs strippari väitti Mel B:n ja tämän miehen harrastaneen ryhmäseksiä kanssaan Australiassa.

Uusimmat