BB-Anne paljasti: ”En ole koskaan ollut junassa enkä ulkomailla”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan asustava ja talon vanhimpiin asukkaisiin lukeutuva 31-vuotias Anne on raumalainen sinkkunainen. Talossa hän on haukkunut lukemattomia kertoja häntä nuorempia asukkaita muun muassa kokemattomiksi, tyhmiksi ja sivistymättömiksi.

Viime yönä Anne kuitenkin paljasti, ettei häneltä itseltään löydy todellisuudessa kovinkaan merkittävää kokemusta saati tietotaitoa ainakaan ulkomaista. Hän nimittäin myönsi kielitaitonsa olevan mitätön, mutta eräs toinen paljastus yllätti asukkaat sitäkin enemmän.

– Mä en ole koskaan mennyt junalla, Anne tokaisi.

– Et ole vai?! Tomi tyrmistyi.

– No en ole. En ole ikinä käynyt ulkomailla. No en ole käynyt. Oon asunut koko ajan Raumalla. En ole koskaan mennyt junalla. Kerran oon käynyt Ahvenanmaalla kouluaikoina. Mä en tiedä onko mun koskaan tehnyt edes mieli, Anne jatkoi.

– Mun mielestä me ollaan ehkä joskus pienenä käyty Tukholmassa. Mä oon ollut naimisissa ja mulla on ollut pieni lapsi, niin ei ole tullut lähdettyä. Samoin se asukasvaihtoon lähteminen. En mä pärjäisi siellä, kun en mä osaa englantia. Sit jos tänne tulee joku asukas, niin sit näette kuinka Anne on viikon hiljaa.

Anne sai ensimmäisen passinsa vasta pari päivää ennen Big Brother -taloon astumistaan.

– Nyt mulla on ensimmäinen passi. Siinäkin tuli melkein itku, kun menin hakemaan sitä poliisiasemalta vähän myöhässä. Menin keskiviikkona ja ja sanoin että varmaan tarvii ottaa pikana, kun tarvin sen 8 päivän päästä. Ne lupasi sen ihan normaalisti seuraavaksi keskiviikoksi.

Rauman viranomaiset eivät päässeet tällä kertaa loistamaan, sillä Annen passihakemus oli lopulta jäänyt hoitamatta poliisin huolimattomuusvirheen takia.

– Ei tullut soittoa. Menin sit keskiviikkona, kun torstaisin Rauman poliisi on kiinni. Menin luukulle ja ne sanoi, että ei sitä passia täällä ole. Ne katsoi, että se on tilattu, mut kukaan ei ollut lähettänyt sitä. Kukaan ei ollut painanut enteriä, Anne kertoi.

– Mä sanoin, että mä tarvin sen perjantaiksi. Sama muija oli sanonut mulle, ettei mun tarvi pikapassia ottaa. Sit ne soitti kuitenkin perjantaina, että täällä on sulle tää passi. Ne oli hoitanut sen kunnon passin jotenkin pikavauhtia.



Uusimmat