80-luvun suosittu leffahitti saamassa jatko-osan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Vuonna 1988 ensi-iltansa saanut fantasia- ja komediaelokuva Beetlejuice muodostui sukupolvensa hittielokuvaksi. Kauhukomedian pääosissa nähtiin tuolloin Alec Baldwin, Geena Davis, Winona Ryder ja Michael Keaton.

Nyt elokuvan ohjaajan Tim Burtonin ja tähden Winona Ryderin kerrotaan suunnittelevan jatko-osaa kasariklassikolle. Neitokainen ei vielä varmistanut osallisuuttaan tulevassa elokuvassa, mutta vihjaili mahdollisuudesta MTV-kanavan uutisissa.

– Näen Timin ensi viikolla ja kerron kun tiedän enemmän. Yritän miettiä miten se toimisi. Sitä kirjoitetaan, mutta tapahtuuko se? pohdiskeli Winona Ryder haastattelussa.

Näyttelijätär oli kuitenkin sitä mieltä, että tuossa tapauksessa myös Michael Keatonin olisi toistettava roolinsa elokuvan päähahmona Betelgeusena. Jatko-osan kuvaaminen vaikuttaa tällä hetkellä lupaavalta, sillä sen käsikirjoitusta tehdään paraikaa. Burton kertoi äskettäin haastattelussa, että tekisi mielellään elokuvan, jos Seth Grahame-Smithin tekemä käsikirjoitus on tarpeeksi kiinnostava.

Alkuperäinen Beetlejuice-elokuva kertoo Alec Baldwinin ja Geena Davisin esittämästä pariskunnasta, joka ajaa kauppamatkalla jokeen ja menettää henkensä. Heidän kotiinsa muuttaa uusi perhe, jota aaveeksi muuttunut pari yrittää häätää kummittelemalla. Tämä ei onnistu, joten aavepari kutsuu hätiin Michael Keatonin näyttelemän freelance-manaajan, joka rakastuukin Winona Ryderin esittämään, perheen teini-ikäiseen tyttäreen.