BB-talosta tuli valtava pallomeri – asukkaat säikähtivät toden teolla

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -asukkaat saivat hetki sitten todellisen yllätyksen, kun ovi aukesi ja sieltä pursui talon sisään valtava määrä värikkäitä muovisia sählypalloja. Asukkaille kerrottiin jo etukäteen, että tällä viikolla ohjelmassa on sporttinen viikkotehtävä.

Asukkaat passitettiin ensin puolen tunnin ajaksi ulos, ja siellä ongelmaksi muodostui useiden asukkaiden vessahädät. Asukkaiden päästyä sisään mikään ei ollut sisällä muuttunut, joten vessakierros pääsi alkamaan. Täysin yllättäen varastohuoneen ovi kuitenkin aukesi, ja varastohuonen kokonaan täyttäneet muoviset sählypallot vyöryivät sisään taloon.

– Älkää koskeko niihin. Ei saa vielä heitellä, Tommi ohjeisti varmuuden vuoksi.

– Vähän siistiä! Jonna A huusi innoissaan.

Pallot peittivät koko olohuoneen lattian noin 25 sentin paksuudelta, joten parhaillaan asukkaat joutuvat kahlaamaan pallomeressä massiivisessa. Hetken kuluttua Isoveli ilmoitti mitä tuleman pitää. Viikkotehtävän nimi on Hikiviikko, jossa asukkaat osallistuvat ”hikisessioihin”. Joukkueiden tehtävänä on kerätä hikeä, ja eniten hikeä kerännyt joukkue voittaa nimeämisoikeuden.

– Mä en hikoile ollenkaan, Teija totesi kuultuaan tehtävän.

– Onneksi mä hikoilen kuin pieni sika. Mun ei tarvitse muuta kuin kävellä, Anne paljasti.

– Sählypalloihin ei saa koskea, eivätkä ne saa sijaita muualla kuin olohuoneessa, Isoveli ohjeisti.