Unohteletko asioita? Tutkimus paljasti yllättävän syyn huonomuistisuuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monille ihmisille tulee ajoittain tilanteita, joissa he unohtelevat jopa yksinkertaisia arkipäiväisiä asioita, kuten minne ovat esimerkiksi jättäneet avaimensa. Tuoreen tutkimuksen mukaan syy tällaisiin ongelmiin voi löytyä yllättävänkin läheltä.

Amerikkalaisen Mayo Clinicin suorittamassa tutkimuksessa löydettiin yhteys huonomuistisuuden ja nautitun kalorimäärän välillä. Tutkimuksessa mukana olleet yli 70-vuotiaat ihmiset tuplasivat huonomuistisuutensa, kun he nauttivat yli 2.143 kilokaloria päivässä. Muistin lisäksi myös kielellisissä taidoissa havaittiin heikentymistä, kun nautittu kalorimäärä kasvoi.

– Yksinkertaisesti tämä tarkoittaa, että mitä enemmän ihminen nauttii kaloreita sitä suurempi on muistihäiriöiden riski. Ihmiset, jotka nauttivat 600 – 2.143 kilokaloria päivässä eivät kärsineet muistihäiriöistä koko kahdeksanvuotisen tutkimuksen aikana, tutkija Yonas E. Geda kommentoi tuloksia Salon.com -julkaisussa.

Yhdysvalloissa on jo 190 miljoonaa ylipainoista tai sairaalloisen ylipainoista, mikä tarkoittaa peräti kolmasosaa amerikkalaisista. Yhdysvallat käyttää painoon liittyviin terveysongelmiin vuosittain 147 miljardia dollaria.