Onko tämä ”graffiti” Axl Rosen tekemä? Gunnaritähti kiistää väitteet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpiin rockyhtyeisiin aikoinaan kuulunut Guns N’ Roses on nykyisin enää varjo alkuperäisestä menestysyhtyeestä, sillä ainoastaan bändin keulahahmo Axl Rose on mukana alkuperäisessä kokoonpanossa.

Axl Rose on hiljattain vaatinut Laura London -nimistä valokuvaajaa lopettamaan Axl Rose naapurinani -nimisen valokuvanäyttelyn. Syynä on näyttelyssä esillä oleva valokuva Axl Rosen entisen kodin autotallin ovesta, johon rokkari Londonin mukaan oli kirjoittanut spraymaalilla viestin silloiselle vaimolleen Erin Everlylle perheriidan päätteeksi.

Kuva: Laura London

– Lutka, kuole rakas lapsi, olet yksi monista jotka eivät ole mitään erityistä, lukee graffitissa vapaasti suomennettuna.

Axl Rosen mukaan graffiti ei ole kuitenkaan hänen tekemänsä. Taidenäyttelyn keskeyttämisen lisäksi rokkari vaatii taiteilijalta julkista anteeksipyyntöä. Laura London on sitemmin poistanut internet-sivultaan valokuvan kuvautekstin, mutta itse kuva on edelleen kaiken kansan nähtävillä.

Indianassa varttunut Axl Rose on seurustellut lukuisten kaunotarten, kuten Gina Silerin ja Erin Everlyn kanssa. Rokkari muun muuassa kirjoitti Sweet Child o Mine –kappaleensa taannoiselle mallityttöystävälleen Erinille. Vuonna 1991 alkanut Rosen myrskyisä parisuhde huippumalli Stephanie Seymorin kanssa sai aikanaan rutkasti palstatilaa. Mallikaunotar muun muuassa esiintyi Guns N’ Roses –yhtyeen Don’t Cry –kappaleen musiikkivideolla. 26 vuoden ikäisenä Rosella todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.