Demi on lihonut nopeasti yli 13 kiloa – seksikkäämpi kuin koskaan! Katso kuvat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Supersuosittujen Disney-kaunotarten joukkoon lukeutuva Demi Lovato on ollut viime aikoina tiiviisti otsikoissa X Factor -tuomaripestinsä ja musiikkinsa merkeissä. Syömishäiriöistä kärsinyt neitokainen kiinnitettiin äskettäin kiusaamista vastustavan kampanjan mainoskasvoksi.

Nyt 20-vuotias Demi Lovato kuvattiin konsertoimassa Brasilian Rio de Janeirossa. Unbroken-hittilevyn taannoin julkaissut kaunotar oli pukeutunut nahkahousuihin ja -takkiin. Neitokainen on nykyään aiempaa kurvikkaammassa kunnossa, sillä hän on lihonut vieroitushoitonsa jälkeen yli 13 kiloa.

Demi Lovato kärsi koko nuoruutensa ajan syömishäiriöistä. Näyttelijä-poppari muun muuassa esiintyi keikoillaan tyhjällä vatsalla. Hän on kertonut suhteensa ruokaan olleen todella kiero, sillä hän piti itseään lihavana juotuaan esimerkiksi lasillisen appelsiinimehua.

Disney-kaunotar oli aiemmin kasvissyöjä, mutta vieroitushoidon jälkeen hän alkoi syödä liharuokia. Lovaton mukaan hänen vartalonsa ikään kuin etsi oman luonnollisen painonsa. Tähden mukaan painonnousu oli hänelle vaikeaa aikaa, mutta nykyään hän on sinut vartalonsa kanssa.

Demi Lovatolla on kokemuksia huumeiden- ja alkoholinkäytön kanssa. Neitokainen on puhunut julkisuudessa avoimesti syömishäiriöistään ja viiltelykokemuksistaan, ja hän hakeutui vieroitushoitoon vuonna 2010 muun muuassa itsetuhoisen käytöksen takia. Ennen näyttävää hermoromahdustaan teinitähden kerrottiin lyöneen taustatanssijaansa kasvoihin. Väkivaltainen käytös saikin Lovaton viimein hakemaan apua ongelmiinsa. Neitokainen on tatuoinut ranteidensa viiltoarpien päälle sanat “Stay strong”.