Mies kuristi Lindsay Lohania hotellihuoneessa – poliisi lopetti tutkinnan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähtenä Mean Girls -elokuvasta kuuluisuuteen noussut Lindsay Lohan on vuosien varrella päätynyt toistuvasti otsikoihin toilailujensa takia. Äskettäin näyttelijätär herätti pahennusta poissaoloillaan Scary Movie 5 -elokuvan kuvauksista ja väitti tuolloin syyksi keuhkokuumetta.

26-vuotias naistähti on nyt joutunut välikohtaukseen Christian LaBella -nimisen miehen kanssa, kertoo E! Online -verkkosivusto. Lindsay Lohanin mukaan Christian oli ottanut tähdestä salaa valokuvia kaksikon viettäessä aikaa newyorkilaisessa hotellissa, mikä sai Lohanin suuttumaan hänelle. Lohan väittää miehen heittäneen hänet tämän jälkeen sängylle, lyöneen häntä ja yrittäneen vielä kuristaa häntä.

Lohan onnistui pakenemaan tilanteesta ja Christian pidätettiin myöhemmin. Nyt E! Online -verkkosivu kertoo New Yorkin poliisin lopettaneen tutkinnan Christian LaBellaa toimista. Lindsay Lohanin edustaja Steve Honig kertoo E! News -uutisille tähden olevan raivoissaan poliisin toiminnasta.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan tekee pian paluun elokuvakankaille Liz & Dick -elokuvallaan. Tänä vuonna Lindsay nähtiin elokuvien lisäksi myös Glee-hittisarjassa, jossa hän teki cameo-roolin. Tähden huhuttiin äskettäin aiheuttaneen ärtymystä Glee-näyttelijöiden keskuudessa myöhästymisellään ja välinpitämättömällä käytöksellään.

Uusimmat