Milla Jovovichin piina: ”Ei ystäviä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Takavuosien teinitähti Milla Jovovich paljasti äskettäin palaavansa musiikkiuran pariin 18 vuotta sitten julkaistun The Divine Comedy -levyn jälkeen. Mallin tuleva levy on nimeltään Sweeter Than Madness ja se julkaistaan vielä syksyn aikana.

Kaunotar on nyt paljastanut kärsivänsä luottamuspulasta, minkä vuoksi tähdellä ei ole moniakaan ystäviä. Resident Evil -elokuvien tähti kertookin viettävänsä suurimman osan vapaa-ajastaan ohjaajamiehensä Paul W. S. Andersonin ja tyttärensä Everin seurassa.

– Minusta tuntuu, ettei elokuvatähdillä ole ystäviä ollenkaan. Heillä on tuttavia. Minulla on vain muutama todellinen ystävä, paljastaa Milla Jovovich Independent-sanomalehden haastattelussa.

36-vuotias näyttelijätär on tehnyt aviomiehensä kanssa yhteistyötä kaikissa Resident Evil -elokuvissa. Hän myöntää yhteisen työn stressaavan joskus heidän suhdettaan, mutta pääasiassa pariskunnalla on hauskaa kuvauspaikalla.

Ukrainalaissyntyinen Milla Jovovich, oikealta nimeltään Militza Natasa Jovovic, aloitti malliuransa jo 11-vuotiaana poseeratessaan Revlon-kosmetiikkayhtiön mainoksissa. Sittemmin Milla on nähty lukuisten kosmetiikka- ja vaatemerkkien kasvona. Ensimmäisen näyttelijäroolinsa hän sai 14-vuotiaana teinityttönä televisioelokuvassa The Night Train to Kathmandu.