Justin Bieberin oksentamisesta karua pilaa netissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen teinisensaatio Justin Bieber on tehnyt menestyksensä myötä perheenjäsenistään julkisuuden henkilöitä. Yksinhuoltajaäiti Pattie Mallette julkaisi hiljattain omaelämäkertansa, jossa hän paljasti synkkiä yksityiskohtia päihdehuuruisesta menneisyydestään.

Alkuviikon yksi suurimmista puheenaiheista mediassa lienee Justin Bieberille Arizonalan Gendalessa sattunut ikävä tapaus, kun hän oksensi lavalle kesken esiintymisensä. Nyt taiwanilainen Next Media Animation -ryhmä on lisännyt Youtubeen videon, jossa demonstroidaan tietokoneanimaation keinoin Justin Bieberille lavalla tapahtunutta pahoinvointikohtausta.

Kuva: YouTube

Tapahtumat saavat videolla erikoisen käänteen laulajatähden päästäen suustaan ilmoille esimerkiksi sateenkaaria ja yksisarvisen sekä fanien riemuitessa saadessaan päälleen litrakaupalla Bieberin vihreää oksennusta. Videolla tapauksen mittakaava saattaa siis olla lievästi liioiteltu.

Stratfordissa varttunut Justin Bieber syntyi vuonna 1994 Ontariossa. Pattie Mallette teki kahta työtä samaan aikaan maksaakseen muun muuassa poikansa urheiluharrastukset. Hän sai kasvatusapua Bieberin isovanhemmilta. Poppari on läheisissä väleissä Jeremy-isänsä kanssa. Hänellä on isänsä puolelta kaksi sisarusta, Jaxon-veli ja Jazmyn-sisko.