Kelly Osbourne: ”Jalkani ovat kuin jenkkifutarilla”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rocktähti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne osallistui vuonna 2009 Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Ohjelman myötä hän laihtui hurjasti ja poseerasi jopa ensimmäisissä mallikuvissaan. Siitä saakka Kelly on ollut aiempaa enemmän julkisuudessa.

Rokkarin tytär on nyt kertonut omasta viettelyvaltistaan, joka tehoaa mieheen kuin mieheen. Vaikka neitokainen ei itse kiinnitä huomiota asiaan, urokset tuntuvat mieltyneen erityisesti julkkistähden muodokkaisiin jalkoihin. Huomiosta ilahtunut Kelly avautuikin asiasta haastattelussa.

– Minulla on jalat kuin amerikkalaisen jalkapallon pelaajalla. Niissä on lihakset. Miehet pysäyttävät minut kadulla ja kehuvat jalkojani uskomattomiksi. Minä ihmettelen, että mistä v*tusta he oikein puhuvat, kertoo Kelly Osbourne Heat-lehdelle.

Kaunotar kertoi ymmärtäneensä ajan saatossa, että kaksilahkeiset todella innostuvat naisen lihaksikkaista jaloista. Hänen mielestään kyseinen viehtymys on outo. Vegaanikokki Matthew Mosshartia deittaileva neito hyväksyy oman kroppansa epätäydellisyyksistä huolimatta, ja ottaakin onnellisena hyvän palautteen vastaan.

27-vuotias Kelly on uransa aikana ehtinyt kokeilla siipiään monella eri viihteen parissa. Laulamisen ja näyttelemisen lisäksi Osbourne on kunnostautunut myös muodin saralla, sillä hänet valittiin viime vuonna Madonnan Lourdes-tyttären Material Girl -vaatemalliston mainoskasvoksi. Kelly on niittänyt mainetta myös suorasanaisena arvostelijana toimiessaan E! Online -sivuston muotipoliisina. Kelly on kritisoinut julkisesti muiden muassa Christina Aguileran, Emma Watsonin ja Iso-Britannian herttuattaren Kate Middletonin pukeutumista.