Uudet BB-miehet ovat Joni, Jarno ja Petteri – nuoria komistuksia!

Big Brother · Stara.fi

Tänään Big Brother -taloon astelee uusia miesasukkaita. He ovat Joni, Jarno ja Petteri. Nykyiset asukkaat osaavat jo odottaa tulokkaita, sillä heille on kerrottu siitä jo pariinkin otteeseen. Nyt tulokkaat ovat jo studiossa odottamassa.

Ensin Tea kuuli tulevista uusista asukkaista päiväkirjahuoneessa, jossa häntä kehotettiin kertomaan uutisesta myös muille asukkaille. Eilen asukkaat saivat tietää, että tulossa olisi miehiä. Hetki sitten uudet asukkaat astelivat talon lisähuoneeseen parhaillaan käynnissä olevan suoran lähetyksen alkajaisiksi.

– Yritän olla sekoilematta. Mutsin duunikaverit kuulemma seuraa tätä sarjaa, niin pitää ottaa iisisti, Joni kommentoi ennen taloon astelemistaan.

– Muija se oli joka laukun pakkas, Jarno vitsaili.

Petteriltä tiedusteltiin millaista vastaanottoa hän talossa odottaa.

– En tiedä. Kyllä kai ne hyvin ottaa. Täällä sitä nyt ollaan sit, Petteri totesi.

Tulokkailta tiedusteltiin heti alkajaisiksi myös heidän naismaustaan nykyisten asukkaiden keskuudessa.

– Johanna on ihan hyvännäköinen, Joni myönsi.

– Kaikki menee joo, Petteri totesi.