Uutuuselokuvasta valtava floppi – tuotti 630 euroa per teatteri

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-näyttelijätär Jennifer Garner on keskittynyt viime vuodet perhe-elämäänsä. Näyttelijämiehensä Ben Affleckin kanssa perheen perustanut Garner synnytti aiemmin tänä vuonna kolmannen lapsensa. Tyttölapsien Violetin ja Seraphinan pikkuveljen nimeksi annettiin Samuel Garner Affleck.

Kotiäitinä pitkään viihtynyt Jennifer on palannut hiljalleen takaisin elokuvien pariin. Neitokaisen uusin Butter-elokuva ei välttämättä jää hänen ikimuistoisimpien tuotostensa joukkoon, sillä kyseisen elokuvan kerrotaan flopanneen pahasti. Poliittinen satiirikomedia keräsi avausviikonloppunaan vain 70.000 dollaria, eli 57.000 euroa.

Kyseistä elokuvaa näytettiin 90 elokuvateatterissa, joten se tuotti jokaisessa teatterissa vain 785 dollaria, eli noin 630 euroa. Garnerin aviomiehen Ben Affleckin näyttelijäura näyttää sen sijaan noususuhdanteiselta, sillä miehen tähdittämä Argo-trilleri on herättänyt kohua jo ennen ensi-iltaansa. Kyseisestä jännityselokuvasta povataan jo nyt Oscar-ehdokasta, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Jennifer Garner on tullut urallaan tunnetuksi monista hittirooleistaan, mutta television puolella hänet tunnetaan parhaiten Alias-sarjan päätähtenä. Vuonna 2001 alkaneesta roolistaan hänet on palkittu esimerkiksi Emmy-patsaalla. Jenniferin elokuvauran kohokohta on suursuosion aikoinaan saanut Pearl Harbor. Vuonna 2010 Garner nähtiin elokuvassa Valentine’s Day.