Metromatkustajat eivät uskoneet silmiään: Supertähti matkusti metrolla keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Eniten tienaavien julkkispariskuntien joukkoon lukeutuvat Jay-Z ja Beyonce saivat taannoin esikoisensa, jonka nimeksi annettiin Blue Ivy. Aviopari esiintyi aiemmin tässä kuussa yhdessä konsertissa. Räppärin kerrotaan tunaroineen keikalla, koska hän ei saanut silmiään irti seksikkäästä vaimostaan.

Nyt yksityislentokoneenkin omistavan Jay-Z:n uutisoidaan yllättäneen faninsa. Räppäri nimittäin matkusti Brooklynissä sijaitsevalle Barclays-areenan keikalleen metrolla kuin kuka tahansa kaupunkilainen. Multimiljonääri ja hänen seurueensa hyppäsivät metroon Manhattanilla ja nousivat pois kyydistä Atlantic Avenuella, Tvballa-sivusto uutisoi.

Räppäri ei ole ainoa supertähti, joka on käyttänyt julkista liikennettä matkustaessaan keikkapaikalle. Laulaja Rihannan nimittäin tiedetään matkustaneen taannoin bussilla Lontoon O2-areenalle konserttiinsa. Neitokainen oli pukeutunut arkisiin vaatteisiin ja hän otti yhteiskuvia bussin penkeillä innokkaiden faniensa kanssa.

Jay-Z, oikealta nimeltään Shawn Corey Carter, on yksi maailman menestyneimmistä hip-hop-artisteista. Hänen tiedetään tienanneen viime vuonna huimat 450 miljoonaa dollaria. Mies on myynyt yli 50 miljoonaa albumia kansainvälisesti. Jay-Z meni naimisiin poppari Beyonce Knowlesin kanssa vuonna 2008.

Uusimmat