David Blaine kiidätetty sairaalaan – miljoona volttia sähköä oli liikaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmankuulu illusionisti David Blaine on tullut tutuksi toinen toistaan hulluimmista tempauksistaan. Näihin kuuluvat esimerkiksi elävältä haudatuksi tuleminen ja seitsemän päivän viettäminen vedellä täytetyssä lasipallossa.

Nyt David Blaine on kiidätetty sairaalaan viimeisimmän temppunsa seurauksena, kertoo Female First -verkkosivusto. Tempussa hän seisoi kolme vuorokautta miljoonan voltin keskellä New Yorkin Manhattanissa. Blaine selvisi tappavasta tempauksestaan elossa, mutta ilmeisesti jotain vaurioita pääsi syntymään. Tempausta olivat mukana tohdistamassa tähdet, kuten Chris Rock, Woody Harrelson ja Alicia Silverstone.

David Blaine on New Yorkissa syntynyt 39-vuotias taikuri ja ennätystenrikkoja. Puertoricolais-venäläiset taustat omaava supertähti tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi vuonna 1999, kun hänet haudattiin elävältä viikon ajaksi. Sittemmin hän on viettänyt lähes 64 tuntia jääkuutiossa, seisonut 35 tuntia korkean tolpan päässä ja asunut 44 päivää muovikuutiossa ilman ruokaa.