Snoop Dogg presidenttiehdokkaasta: ”Valkoinen n***eri”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman tunnetuimpien ja suositumpien hiphop-artistien joukkoon lukeutuva yhdysvaltalainen Snoop Dogg esiintyi tänä kesänä Turussa Ruisrockissa. Räppäri intoutui hiljattain rastafarikulttuurista ja aikookin lähitulevaisuudessa julkaista levyllisen reggaemusiikkia uudella Snoop Lion -taiteilijanimellään.

Räppäri on ottanut internetissä omalla tyylillään kantaa Yhdysvalloissa tämän hetken suurimpana puheenaiheena oleviin presidentinvaaleihin. Snoop jakoi Twitterissä ja kuvapalvelu Instagramissa alun perin käyttäjän DragonflyJonezin laatiman listan, jossa luetellaan vastaehdokas Mitt Romneyn huonoja puolia ja Obaman hyviä puolia.

Kuva: Twitter

Mitt Romneytä kutsutaan listalla ”valkoiseksi n***eriksi”, joka keskeyttää aina ihmiset ja puhuu heidän päälleen kuin olisi heitä parempi. Muiksi syiksi Romneyn äänestämättä jättämiselle listataan esimerkiksi se, että presidenttiehdokas on mormoni, mutta hänellä ei ole ”huoria”. Romneyn kerrotaan myös muistuttavan jokaista kirjoittajan vihaamaa pomoa.

Obaman sen sijaan kerrotaan olevan ”musta n***eri”, joka näyttää siltä että hän osaa tapella. Myös Obaman vaimon iso takapuoli luetellaan syyksi demokraattipuolueen presidenttiehdokkaan äänestämiselle, kuin myös se että hän on Jay-Z:n ystävä ja halannut Beyoncea.

40-vuotias Snoop Dogg, oikealta nimeltään Calvin Cordozar Broadus Jr, julkaisi viime keväänä verkossa valokuvan, jossa hän ja kollegansa Wiz Khalifa poseeraavat valtavan huumekasan vieressä ja näyttävät polttavan huumeita. Britannian viranomaiset poistivat viime syksynä hiphop-tähti Snoop Doggin porttikiellon maahan, ja artisti pääsi viimein esiintymään Britanniassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sittemmin Hollanti kuitenkin kielsi artistia saapumasta maahan ja Snoop joutui perumaan keikkojaan.