Mel B sai tarpeekseen – löi Simon Cowellia kasvoihin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Englantilainen poplaulaja Melanie Brown, eli Mel B, muistetaan parhaiten legendaarisen Spice Girls -yhtyeen laulajana Scary Spicena. Taannoin julkkistähti synnytti kolmannen lapsensa Madison Brown Belafonten, ja sittemmin hänen kerrottiin haaveilevan Ranskan kansalaisuudesta.

37-vuotias ex-spaissari on nyt kertonut salamoivasta kohtaamisestaan viihdemoguli Simon Cowellin kanssa. Mies kehtasi Melin mukaan haukkua häntä lihavaksi naisen raskauden aikana. Suorasukaisuudestaan tunnettu mies nimittäin kiusoitteli popparia tämän suurista ruoka-annoksista, joita neito tilasi ravintolaillan aikana.

Kuva: Splash

Herkässä tilassa ollut Brown ei luonnollisesti sietänyt piloillaan esitettyä kritiikkiä, ja tilanne etenikin pian väkivaltaiseksi. Maustetyttö ei sulattanut vartalonsa kokoa arvostelevaa julkkistuomaria, ja miehen poskea koristikin pian tähden käden kuva.

– Käskin häntä lopettamaan kohtelunsa, ja kerroin olevani raskaana. Lopulta hän haukkui minua lihavaksi, joten löin häntä kasvoihin, kertoo Mel B The Sun -lehdelle.

Spice Girls -yhtyeen hajottua Mel B on onnistunut tekemään näyttävän julkkisuran Yhdysvalloissa, sillä hän oli taannoin mukana muiden muassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Tumma neitokainen on ollut usein otsikoissa myös ronskien lausuntojensa merkeissä. Marraskuussa eräs strippari väitti Mel B:n ja tämän miehen harrastaneen ryhmäseksiä kanssaan Australiassa.