Rakkaus lihotti Kim Kardashianin – Kanyen lempi toi 12 lisäkiloa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Realitytähti ja ökyrikkaan Kardashianin julkkisperheen jäsen Kim Kardashian on seurustellut jo puolen vuoden ajan räppäri Kanye Westin kanssa. Viime aikoina kurvikaunotar on ollut poikaystävänsä tiukan tarkastelun alla, ja Kanyen on kerrottu ehdottaneen kullalleen laihdutuskuuria.

Nyt 31-vuotiaan tähden kerrotaankin kasvattaneen tiimalasivartalonsa kurveja 12 kilolla uuden rakkauden löytämisen jälkeen. Tuore lempi on saanut Daily Mail -lehden mukaan Kimin löysäämään tavanomaisessa kuntoilurytmissään, mikä näkyykin heti neidon kropassa. Kimin kerrotaan painavan tällä hetkellä 57 kiloa.

Kaunottaren vaatekoko on myös kasvanut kahdella numerolla. Kardashianin perheen prinsessa on kuitenkin onnellinen voidessaan skipata sporttihetkensä ollakseen poikaystävänsä seurassa. Vaikka yleisesti Kanyen uskotaan käskeneen neitokaisensa laihdutuskuurille, toiset lähteet sanovat ristiriitaisesti miehen myös innostuneen entisestään tyttönsä muhevista muodoista.

– Sen sijaan, että hän lähtisi salille kuudelta aamulla, hän viettääkin sängyssä aikaa Kanyen kanssa ja on vastaanottavaisempi rakkaudelle kuin koskaan aiemmin, kertoo kurvikaunottaren ystävä Heat-lehdelle.

Äskettäin Kim Kardashian kertoi arvostavansa nykyään enemmän normaalia arkea. Kim kertoi nauttivansa elämän pienistä hetkistä muun muuassa kokkaamalla ja viettämällä aikaa kotonaan. Hän osti äskettäin räppärirakkaalleen Lamborghini-merkkisen urheiluauton, mikä sai ohjelman erään naisjuontajan puhumaan sarkastisesti Kimin ”normaalista” arjesta.