Porsche-kuskin nolo tilanne – ei mennyt kuin elokuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa kulunut vuosi on ollut yksi märimmistä miesmuistiin, ja sääennustusten mukaan sama meno jatkuu loppusyksyn ajan. Luvassa on siis jopa paikoitellen jopa uusia tulvia. Usein kovien sateiden aikana kaupungeissakin syntyy paikoittaisia tulvia, kun esimerkiksi alikulkuihin kertyy vettä.

Kuva: YouTube

Nyt maailmalla nauretaan erään Porsche-kuljettajan tempaukselle, joka ei päättynyt ihan tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla. Hän nimittäin luotti katumaasturinsa kykyihin hieman liikaa ja lähti ajamaan syvään tulvaveteen luottavaisin mielin. Se ei olisi kuitenkaan kannattanut, sillä matkanteko tyssäsi veteen.