Poliisit luulevat Travis Barkeria jengiläiseksi – tatuoinnit syynä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen pop punk -bändi Blink-182 lukeutuu 1990-luvun menestyneimpiin yhtyeisiin. Dude Ranch -levyllään villinneen bändin rumpali Travis Barker joutui vuonna 2008 rajuun lento-onnettomuuteen.

Sitemmin huumeiden yliannostukseen kuollut DJ AM, eli Adam Goldstein, oli myös mukana onnettomuudessa. Travis Barker kertoo onnettomuuden jättäneen hänelle pahan pelon lentämistä kohtaan.

39-vuotias rumpalisankari kertoo nyt TMZ-verkkosivustolle uskovansa Los Angelesin viranomaisten vainoavan häntä. Syynä poliisien epäilykselle Travis Barker pitää tatuointejaan. Muusikko uskoo viranomaisten luulevan häntä huumediileriksi ja vaarallisen jengin jäseneksi tatuointiensa vuoksi.

Travisin edustaja kertoi TMZ-verkkosivustolle poliisin pysäyttäneen hänet viime viikon keskiviikkona Los Angelesissa, kun hän oli matkalla hakemaan tytärtään. Nähdessään tähden tatuoinnit poliisi oli epäillyt miestä huumeiden ja aseiden hallussapidosta, ja hänen autonsa tutkittiin – turhaan. Travis Barkerin mukaan tämä on jo toinen vastaavanlainen tapaus vuoden sisään.

Useamman vuoden taukoa pitänyt Blink 182 palasi keikkalavoille vuonna 2009. Yhtye julkaisi tuoreen levynsä Neighborhoods syksyllä 2011. Blink 182 -yhtyeen ohella Travis Barker on soittanut esimerkiksi yhtyeissä +44 ja Transplants sekä vieraillut artistien kuten Lil Wayne, Xzibit ja Pink kappaleilla.