Pink paljasti saaneensa teininä huumeiden yliannostuksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Pink, oikealta nimeltään Alecia Moore, julkaisi äskettäin Try-kappaleestaan musiikkivideon, jonka ensi-ilta nähtiin Suomessa Starassa. Taannoin äidiksi tullut poppari tiedetään ahkeraksi kuntoilijaksi, joten hän pääsi vauvamasustaan eroon ennätysvauhdilla.

Laulajatar on nyt avautunut nuoruutensa huumeriippuudesta. Pink kertoo Shape-lehdelle menneensä 15-vuotiaana liian pitkälle ja saaneensa yliannostuksen ollessaan juhlimassa klubilla. Tämä oli viimeinen kerta, kun tähti käytti minkäänlaista huumetta.

– Se tapahtui samoihin aikoihin, kun DJ antoi minun laulaa hiphop-illoissaan. Hänen ehtonaan oli se, että en saisi käyttää huumeita, joten en käyttänyt. Se on minun juttuni – kun kerran päätän jotain, se pitää, Pink kertoo.

33-vuotias Pink on nykyään yksivuotiaan Willow Sage -nimisen tytön onnellinen äiti. Laulaja kieltäytyi taannoin American Idol -kilpailun tuomaripestistä, koska ihmiset eivät pitäisi hänen rehellisyydestään. Pink eli rankan nuoruuden, sillä hän joutui huumekoukkuun jo 13-vuotiaana. Poptähti halusi kapinoida vanhemmilleen, koska heidän avioeronsa järkytti häntä. Laulajan mukaan hän käytti ennen teini-ikää muun muuassa ekstaasia, metamfetamiinia ja heroiinia.