Tom Cruisen tunkeilija tainnutettiin sähköaseella – paljastui naapuriksi

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Viime aikoina lukuisat julkkistähdet ovat joutuneet kotihäiriköiden ja ahdistelijoiden uhreiksi. Poliisit ja kuuluisuuksien omat turvamiehet ovatkin joutuneet usein massiivisten operaatioiden keskelle uhkaavien tilanteiden takia.

Nyt Hollywood-näyttelijä Tom Cruisen kotipihalla on tehty pidätys. Beverly Hillsin luksusalueella asuvan Tom Cruisen henkivartijat huomasivat maanantaiaamuna julkkistähden pihamaalla 41-vuotiaan miehen. Turvatiimin mukaan humalassa örveltänyt mies hyppäsi Cruisen pihalle aidan yli.

Paikalle hälytetyt poliisit käyttivät sähkötainnutinta rauhoittaakseen miehen. Sittemmin selvisi, että juovuksissa ollut tunkeilija oli Cruisen naapuri. Hänet kuljetettiin paikalliseen sairaalaan, jossa hoidettiin sähkötainnuttimen aiheuttamia vammoja. Näyttelijä ja hänen perheensä eivät olleet tapahtuneen aikaan kotona, Hollywood Rag -sivusto uutisoi.

Tom Cruise ei ole ainut julkkistähti, jonka kodin yksityisalueelle on tunkeuduttu kuluneen vuoden aikana. Poliisit pidättivät viime kuussa teinipoppari Miley Cyrusin kotipihalle tunkeutuneen miehen, joka väitti olevansa Disney-kaunottaren aviomies. Myös kanadalaisen laulajan Justin Bieberin kotona oli äskettäin poliisioperaatio, kun hätäkeskus sai ilmoituksen tähden kodin lähellä liikkuneesta aseistetusta miehestä.