Poliisikin hämmästyi pidätyskuvasta: ”Tällaista ei ole ennen nähty”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Yhdysvalloissa poliisin pidättämien henkilöiden pidätyskuvat ovat julkisia, ja niitä julkaistaan jopa poliisilaitosten omilla verkkosivuilla. Aika ajoin joukosta löytyy hieman poikkeuksellisiakin tapauksia, ja nyt eräs sellainen on ihmetyttänyt myös poliiseja.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Lava-autolla liikkeellä ollut 32-vuotias perheeenisä pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta, ja pidätyshetkellä hänellä oli autonsa kyydissä kolme matkustajaa, joista yksi oli hänen kaksivuotias poikansa. Mies puhalsi 1,5 promillea.

Kuva: Splash

Poliisi huomasi tapauksen, kun isä oli ensin ajanut autollaan tieltä ja jäänyt jumiin mutakuoppaan. Poliisien saapuessa paikalle isä yritti saada autoa liikkeelle, mutta turhaan. Erikoiseksi tapauksen tekee siis pidätyskuva, sillä mies ei ehtinyt peseytyä ennen sen ikuistamista. Siksi pidätetty perheenisä on yltä päältä mudassa myös pidätyskuvassaan. Poika vietiin isoisänsä hoiviin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.