UFO tallentui videolle Yhdysvalloissa? ”Ei ollut ainakaan lentokone”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tunnistamaton lentävä esine herätti hämmennystä jopa kolmessa Yhdysvaltain osavaltiossa viime viikolla. Mirror-lehden mukaan Kentuckyn, Virginian ja Tennesseen osavaltioissa tehtiin havaintoja lieriön muotoisesta esineestä, joka näytti pysyvän paikoillaan taivaalla.

Paikallinen mies onnistui taltioimaan oudosta ilmiöstä video- ja valokuvamateriaalia. Kentuckyn Virgiessä asuva astronomi Allen Epling kuvasi esineestä materiaalia jopa kahdeksan tunnin ajalta. Hän arvioi esineen lentäneen noin 30.000 metrin korkeudessa, lähes kaksi kertaa korkeammalla kuin useimmat lentokoneet. Miehen mukaan hän ei tunnistanut ilmiötä miksikään, mitä hän oli aikaisemmin nähnyt.

Kuva: YouTube

– Se ei ollut ainakaan lentokone, enkä ole ikinä nähnyt tuon näköistä helikopteria. Se näytti kahdelta vierekkäiseltä hehkulampulta, jotka hohtivat kirkkaana, Allen Epling kertoo.

Paikalliset poliisit raportoivat saaneensa lukuisia soittoja tunnistamattomasta lentävästä esineestä, mutta eivät itse onnistuneet paikantamaan sitä. Ilmiölle on tarjottu lukuisia selityksiä. Yhden mukaan esine on yksinertaisesti vain noin 25 dollaria maksava aurinkokäyttöinen lelu, jota markkinoidaan ”hupina koko perheelle”. Tapaukselle on kuitenkin keksitty myös erikoisempia selityksiä, ja luonnollisesti se on herättänyt internetin UFO-harrastajien innostuksen.