Charlize Theron suivaantui – vastanäyttelijä liian syvällä roolissaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittinäyttelijä Tom Hardy on noussut viime vuosien aikana Hollywoodin miestähtien kärkikaartiin. Naisihailjoita lihaksikkaalla ulkonäöllään keräävä Hardy nähtiin hiljattain valkokankaalla The Dark Knight Rises -elokuvassa pahis-Banen roolissa.

Tom Hardy työskentelee parhaillaan Mad Max: Fury Road -elokuvan kuvauksissa. Brittiläinen metodinäyttelijä on onnistunut käytöksellään ärsyttämään vastanäyttelijänsä, Oscar-voittaja Charlize Theronin. Radar Onlinen mukaan Theron ei saa rooliinsa uppoutuneeseen Hardyyn kuvausten ulkopuolella minkäänlaista kontaktia. Miehen kerrotaan vetäytyvän omiin oloihinsa ja mumisevan itsekseen, mitä Charlize pitää omituisena.

Tom Hardy nähdään ydintuhon jälkeiseen maailmaan sijoittuvassa Mad Max: Fury Road -elokuvassa sen nimikkoroolissa. Elokuvasarjan aikaisemmissa osissa hahmoa näytteli Mel Gibson, mutta ohjaaja George Miller piti miestä liian vanhana asfalttisoturin saappaisiin. Kulttielokuvien jatko-osan kuvaukset ovat kokeneet lukuisia vastoinkäymisiä esimerkiksi kuvauspaikkana toimivan Namibian ankarien sääolosuhteiden vuoksi.

Nousukiidossa oleva Tom Hardy avautui hiljattain pitkästä tiestään tähtiin. Näyttelijän elämä on nimittäin ollut täynnä nousuja ja laskuja. 34-vuotias miestähti päätyi jo teini-ikäisenä vieroitukseen varhain alkaneen huumeiden käyttönsä vuoksi. Nykyään nousukiidossa oleva Hardy tunnetaan rooleistaan elokuvissa, kuten Bronson, Inception ja Keinoja kaihtamatta.