Tauolle jäävä Fintelligens villitsi jättiorkesterin kanssa

Galleria Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippuarvostelut saanut Fintelligensin ja Riku Niemi Orchestran yhteiskonsertointi on saanut suuren suosion ympäri Suomea, kun yksittäisestä keikasta alkunsa saaneet konsertit ovat saaneet jatkoa kokonaisesta konserttikiertueesta.

Finlandia-talossa maaliskuussa nähty keikka sai jo kesällä kolme esitystä lisää, ja parhaillaan yhtyeet ovat yhteisellä kiertueella. Konserteissa kuullaan Riku Niemen Fintelligensille sovittama hittiputki yhtyeen 13-vuotisen uran varrelta.

25-henkinen RNO ja Fintelligens esiintyvät tänään Tampereella Tampere-talossa, jossa erityisesti huippuenergiset Stockholm-Helsinki ja Heruuks osoittautuivat konsertin ensimmäisen puoliskon jättihiteiksi. Sori-kappaleesta taas kuultiin upea slovarihenkinen orkesterisovitus. Toisella puoliskolla villitsivät erityisesti Rotko ja konsertin päätöskappale Mikä boogie?

20121104-200638.jpg

Riku Niemen vuonna 2005 perustama RNO on nopeassa tahdissa noussut suomalaisen viihde- ja rytmimusiikin kärkeen. Orkesterin sointi ja pitelemätön energia ovat ehtineet muodostua jo käsitteiksi. RNO:n toiminta-alueena on koko maa, ja se onkin julistautunut koko Suomen orkesteriksi.

Fintelligens on Suomen tunnetuin ja menestynein hiphop-yhtye, johon kuuluu kaksi jäsentä Kimmo ”Elastinen” Laiho sekä Henrik ”Iso H” Rosenberg. Fintelligens jää tauolle 5. joulukuuta.