UFO Lontoon taivaalla – asukkaat hämmästyivät näkemästään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lontoon asukkaat saivat hämmästeltävää viime yönä, kun kaupungin taivaalle ilmaantui yllättäen oranssi lautasenmuotoinen lentävä esine, ja eri puolilla kaupunkia nähtiin futuristisiin suojapanssareihin pukeutuneita sotilaita.

Kuva: YouTube

Kyseessä ei kuitenkaan onneksi ollut avaruusolentojen hyökkäys, vaan osa tuoreen Halo 4 -pelin julkaisutapahtumaa. UFO oli tosiasiassa jättiläismäinen versio pelin logosta, jota kannateltiin ilmassa helikopterin avulla.

Kuva: YouTube

Daily Mail-lehden mukaan halkaisijaltaan noin 15 metrin kokoinen, yli kolme tonnia painanut ja 113.096 LED-valosta koostunut logo oli yksi suurimmista miljoonakaupungin yli koskaan lennätetyistä rakennelmista. Rakennelma oli noin kahdeksan viikon työn tulos.

Kuva: YouTube

Lontoon lisäksi pelin julkaisutapahtumia nähtiin pienemmässä mittakaavassa yli 40 valtiossa. Fanit ympäri maailmaa kerääntyivät alan liikkeisiin hankkimaan pelin ensimmäisten joukossa. Ihmisillä oli myös mahdollisuus tavata pelin tekijöitä ja ottaa valkokuvia itsestään pelin Master Chief -hahmon kanssa.

Uusimmat