Poikabändiläinen sai nyrkistä – veti väärää miestä parrasta

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen The Wanted -poikabändi on noussut parin vuoden aikana kotimaassaan supersuosituksi, mutta Glad You Came -hittikappaleen myötä yhtyeen suosio on levinnyt maailmalle. Poikabändin tähti Max George erosi äskettäin tyttöystävästään näyttelijätär Michelle Keeganista.

Nyt 24-vuotias Max George paljasti saaneensa nyrkistä hieman erikoisesta syystä. Popkomistus oli ihaillut erään massiivisen kokoisen miehen partaa ja hipaissut sitä ohimennen. Iso ”karju” ei ollut mielissään laulajan teosta, joten mies päätti lyödä Georgea leukaan.

– Yksi iso tyyppi löi minua turpaan, koska kuulemma tukistin hänen partaansa. Minä vain hipaisin sitä ja kerroin miehelle, että hänen partansa on upea. Hän löi minua turpiin, Max George kertoi The Sun -lehdelle.

Sinkkuelämästä parhaillaan nauttiva poptähti kertoi, että hän juo bileillan aikana keskimäärin 15 pulloa olutta. George juo kuitenkin hyvin harvoin itsensä sammumispisteeseen. Hän ymmärtää omat rajansa, eikä koskaan sekoile kaatokännissä.

Max Georgen lisäksi The Wanted -yhtyeeseen kuuluvat Siva Kaneswaran, Jay McGuiness, Tom Parker ja Nathan Sykes. Heidän debyyttisinglensä All Time Low julkastiiin vuonna 2010 ja se viihtyi hittilistojen ykkösenä viikon verran. Poikabändi on julkaissut kaksi studioalbumia, The Wanted ja Battleground. The Wanted -yhtye opetti taannoin David Beckhamin Brooklyn-poikaa soittamaan kitaralla. He myös viettivät taannoin aikaa Playboy-kartanossa Hugh Hefnerin ja naiskaunottarien kanssa.