Suomalaisartisti vastaa: Mitä artistin elämään todella kuuluu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina konemusiikkia esittävistä artisteista puhuttiin erityisesti rockmuusikoiden keskuudessa usein vähättelevästi ja heidän väitettiin vain painelevan nappuloita koneiden tehdessä hittejä heidän puolestaan. Se ei tietenkään pitänyt paikkaansa.

Kuva: YouTube

Nyt kotimaisen DCX-danceyhtyeen keulahahmo on esitellyt mitä kaikkea konemusiikkia tekevän artistin työhön todella sisältyy. Videolla nähdään miten monipuolista ammattitaitoa vaatii tehdä musiikkia ja pyörittää itse myös levy-yhtiötä sekä tuotteiden jakelua ja markkinointia.

DCX-yhtyeen Erase You -kappale oli taannoin mukana Uuden Musiikin Kilpailussa ja se menestyi hyvin yleisöäänestyksissä. Yhtyeen vokalistina toimi The Voice of Finland -ohjelmassa siskonsa kanssa kilpaillut Bettina Hammarsten. Myös Bettinan sisko Isabella Hammarsten nähdään kappaleen videolla tanssijana kuten myös yhtyeen entinen laulaja Katri Metso ja  Mr Finland 2011 Ossi Oksa.