Lindsay Lohan voi joutua TAAS vankilaan – valehteli viranomaisille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähtenä Mean Girls -elokuvasta kuuluisuuteen noussut Lindsay Lohan on vuosien varrella päätynyt toistuvasti otsikoihin toilailujensa takia. Myös näyttelijättären julkkisvanhemmat joutuvat aika ajoin otsikoihin rahariitojen ja väkivaltaväitteiden merkeissä.

Viime aikoina paljon ongelmissa ollutta näyttelijätärtä syytetään nyt virkavallalle valehtelemisesta. TMZ-verkkosivuston mukaan Lohan väitti, ettei ajanut autoa, joka joutui kolariin kesäkuussa. Useiden silminnäkijöiden mukaan Lohan toimi kuitenkin turmahetkellä auton kuljettajana. Syytös saattaa aiheuttaa tähdelle vakavia ongelmia, sillä hän on edelleen ehdonalaisessa vapaudessa jalokivivarkauden vuoksi. Mikäli Lohan katsotaan syylliseksi, voidaan hänen ehdonalainen tuomionsa muuttaa vankilatuomioksi.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan tekee pian paluun elokuvakankaille Liz & Dick -elokuvallaan. Tänä vuonna Lindsay nähtiin elokuvien lisäksi myös Glee-hittisarjassa, jossa hän teki cameo-roolin. Tähden huhuttiin äskettäin aiheuttaneen ärtymystä Glee-näyttelijöiden keskuudessa myöhästymisellään ja välinpitämättömällä käytöksellään.

Uusimmat