BB-Tea seksisessioistaan Markuksen kanssa: ”Rynkyttäminen kaukana”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on kuluvalla tuotantokaudella nähty enemmän seksiä kuin vuosiin. Eräs intiimipuuhissa touhunnut pariskunnista on Tea ja Markus, jotka ovat molemmat edelleen mukana talossa.

Tänään iltapäivä on sujunut varsin rauhallisissa merkeissä, kun asukkaat ovat kuluttaneet aikaansa kuka mitenkin. Kiroilukielto on edelleen voimassa, ja aikaansa kuluttaakseen Markus suuntasi puuhastelemaan vessaan. Sieltä palattuaan hän tuttuun tapaan raportoi muille tekemisistään.

– Mä olin just rentoutumassa vessassa kaksi munaa kädessä. Siitä ei sit sen enempää, Markus tokaisi kaksimielisesti.

Muidenkin puhe kääntyi saman tien seksin harrastamiseen talossa, ja Teija totesi Tean ja Markuksen jopa hajoittaneen sängyn vauhdikkaissa petipuuhissaan. Tea oli asiasta kuitenkin eri mieltä, eikä antanut kovin suurta kunniaa Markuksen sänkytaidoille.

– Rynkyttäminen on ollut tästä kaukana! Tää on ollut vaan tällaista pientä kiehnäämistä. Tässä ei ole ollut mitään ryhkyttämistä, Tea naureskeli.

– Te ootte sängyn saaneet kuitenkin hajalle, Teija jatkoi vihjailuaan.

Uusimmat