Mies halusi vaimonsa takaisin – leikkasi kielensä irti

Ohhoh! · Tim Isokivi

Toisen osapuolen toistuvat verbaaliset töksäyttelyt johtavat toisinaan pariskuntien eroihin. Näin kävi esimerkiksi intialaisille Bunty Vermalle ja hänen vaimolleen Hemalle, sillä naisen mukaan hän kyllästyi miehensä jatkuviin loukkauksiin.

Bunty kuitenkin otti ilmeisesti vaimonsa puheet ”pahasta kielestä” liian tosissaan, sillä 32-vuotias televisiokorjaaja päätti leikata kielensä irti saadakseen Heman palaamaan takaisin luokseen. Daily Mail -lehden mukaan mies kirjoitti Hemalle kirjeen, jossa hän kertoi leikanneen kielensä osoittaakseen katumusta ja pyysi vaimoltaan anteeksiantoa.

Vaimo ei kuitenkaan ole toistaiseksi vastannut Buntyn kirjeeseen. Mies on parhaillaan Indoren kaupungin sairaalassa, jonne hänet siirrettiin kotikaupungistaan Sendhwasta. Pariskunnan ystävät kertoivat paikalliselle Hindustan Times -lehdelle Heman olleen jo Buntyn toinen vaimo, edellisen jätettyä miehen muutama vuosi sitten.