13-vuotias yritti osallistua Movemberiin – koulu kielsi viiksien kasvattamisen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyystempaus, jossa miehet kasvattavat viikset ja samalla nostavat tietoisuutta esimerkiksi eturauhassyövästä. Tarkoituksena on, että jokainen Movemberiin osallistuva mies ajaa marraskuun alussa partansa ja antaa viiksiensä kasvaa koko kuukauden ajan.

Nyt erään brittiläisen koulun uutisoidaan kieltäneen 13-vuotiasta poikaa kasvattamasta viiksiään. Gus Hooker -niminen poika oli kasvattanut viiksiään, koska hän halusi osallistua Movember-tempaukseen ja kerätä rahaa syöpäjärjestölle.

Koulu ei kuitenkaan ollut mielissään murrosikäisen pojan viiksien kasvatuksesta. Henkilökunnan mielestä pojan Movember-tempaus oli epäreilua muita opiskelijatovereita kohtaan, koska kaikki poikapuoliset luokkakaverit eivät pystyneet kehittymättömän karvojen kasvunsa takia osallistumaan viiksien kasvattamiseen.

– Pystyn kasvattamaan viiksiä. Jos olisin saanut kasvattaa ne loppuun, olisin voinut saada rahaa hyväntekeväisyyteen, Gus Hooker kertoi Female First -sivuston mukaan.

Uusimmat