Legendaarinen The Jacksons saapuu Suomeen – valmistelee uutta albumia

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Edesmennyt poptähti Michael Jackson muistetaan erinomaisena sooloartistina, mutta useimmat tietävät hänen keränneen musiikillisia kannuksia The Jacksons -yhtyeessä. Jacksonin perheen veljeksistä koostunut yhtye saavutti suurta suosiota 1960- ja -70-luvuilla.

Michaelin traagisen kuoleman jälkeen Jackie, Tito, Marlon ja Jermaine Jackson päättivät lähteä vielä kerran tien päälle Unity Tour -kiertueellaan. Kokoonpano rantautuu nyt myös Suomeen, ja The Jacksons nähdään Espoon Barona Areenalla 24. helmikuuta 2013. Paikaksi on vaihtunut Helsingin Hartwall Areena.

– On mahtava soittaa näitä lauluja jälleen kerran ja esittää ihmisille musiikkia, jota rakastamme, kertoi Jackie Jackson Bang Showbiz -sivustolle.

Miehet valmistelevat samanaikaisesti myös uutta albumia. Jacksonin veljekset työskentelevät parhaillaan huipputuottajien kanssa. He neuvottelevat mahdollisesta yhteistyöstä suurten nimien, kuten David Guettan ja Will.i.amin kanssa.

Perheen kirkkaimman tähden, Michaelin, kuoleman jälkeen Jacksonin veljekset ovat edustaneet lukuisissa julkisissa tilaisuuksissa veljensä puolesta. He kuvasivat äskettäin myös realitysarjaa menetyksensä jälkimainingeista, jossa nähtiin bänditoverien välistä dramaattista välienselvittelyä.