Vanhus liftasi 17 000 km vaimon tuhkien vuoksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Brittiläisen vanhuksen huikea tarina osoittaa, että todellisuus on joskus tarua ihmeellisempää. 80-vuotias Mike Howitt Iso-Britannian Leicesteristä matkusti nimittäin Kapkaupunkiin sirotellakseen vaimonsa Dianan tuhkat sinne tämän toiveen mukaan – tehden matkansa liftaamalla.

Mike ja Diana Howitt olivat olleet naimisissa 55 vuotta. Kapkaupunki oli pariskunnalle läheinen paikka, jossa he olivat vierailleet 25 kertaa esimerkiksi hääpäiviensä merkeissä. Miken mukaan Diana rakasti Kapkaupungin lähellä sijaitsevaa Pöytävuorta. Hän myös kertoo, ettei tuntenut kertaakaan 17.000 kilometriä pitkän matkansa aina olevansa vaarassa.

– Vietin 22 tuntia karjaa kuljettavassa rekassa Keniassa. Kuski pysäytti auton ylittäessämme päiväntasaajaa, ja ripottelin vähän Dianan tuhkia sinnekin, Mike kertoo.

Mike Howitt onnistui uskomattomalla reissullaan keräämään myös liki 10.000 euron arvosta rahaa Lorosin saattokotiin, missä Diana vietti viimeiset päivänsä ennen keuhkosairauteen menehtymistä. Varainkerääjä Christian Wikert-Picker kertoo henkilökunnan olevan kiitollisia kerätystä rahasta ja onnellisia Miken saatua matkansa päätökseen.