Lindsay Lohanin rajun baaritappelun syy selvisi

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Entinen teinitähti Lindsay Lohan on joutunut viime vuosien aikana jo useamman kerran poliisien käsirautoihin. Näyttelijätär tietää myös, miltä tuntuu istua vankilassa kaltereiden takana. Tähti pidätettiin eilen New Yorkissa, koska hän löi naista kasvoihin yökerhossa.

Nyt 26-vuotiaan näyttelijättären baaritappelun syy on selvinnyt. Lindsay Lohanin kerrotaan ajautuneen sanaharkkaan Tiffany Mitchell -nimisen selvännäkijän kanssa ennustamisesta. Lohan nimittäin suuttui, kun nainen tarjoutui tutkimaan ongelmaisen julkkiskaunottaren mieltä.

Tiffany Mitchell kertoi näyttelijättären muun muassa haukkuneen häntä törkeästi ja lyöneen häntä kasvoihin. Lindsay Lohanin kerrotaan myös solvanneen selvännäkijää ”v**tun mustalaiseksi”. Poliisit hälytettiin paikalle, ja neitokainen kuljetettiin putkaan rauhoittumaan.

– Me emme ole mustalaisia. Ennustaminen ei liity uskontoomme, joten Lindsayn kommentti oli rasistinen. Vaikka urasi on vedetty viemäristä alas ja uusi elokuvasi on surkea, et voi juoksennella ympäriinsä ja hakata muita ihmisiä, Tiffany Mitchellin aviomies kertoi TMZ-sivustolle.

Lindsay Lohanin käsirysy tapahtui Avenue-yökerhossa. Julkkistähden kerrotaan iskeneen silmänsä The Wanted -yhtyeen Max Georgeen, joka vietti iltaa myös kyseisellä klubilla. Lohan ei kuitenkaan onnistunut romanttisessa iskuyrityksessään, sillä Max George ei osoittanut kiinnostusta naista kohtaan.

Mean Girls -elokuvasta teinityttöjen idoliksi aikoinaan noussut Lindsay Lohan on yksi viihdemaailman seuratuimmista julkkiskaunottarista. Neitokainen on joutunut usein tekemisiin virkavallan kanssa muun muassa päihdesekoilujensa takia. Viime vuonna Lohan tuomittiin vankilaan viidennen kerran ehdonalaisrikkomuksistaan. Sittemmin hän on ollut osallisena autokolareissa.