Näin Miehen puolikkaat -tähti haukkui sarjansa: ”Jumalatonta roskaa!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijä Angus T. Jones on viettänyt koko nuoruutensa Miehen puolikkaat -hittisarjan parissa, sillä hän on näytellyt ohjelmassa jo Kahdeksanvuotiaasta asti. Nykyään 19-vuotias televisiontähti on yksi maailman eniten tienaavista nuorista näyttelijöistä.

Olemme viime päivinä kertoneet skandaalista, joka sai alkunsa, kun Texasista kotoisin oleva näyttelijä esiintyi Forerunner Christian Church -kirkon videolla. Siinä hän toivoo faniensa lopettavan sarjan katsomisen, koska sarja on ”pelkkää roskaa”. Näyttelijä jopa vihjaa sarjan olevan itsensä Paholaisen käsialaa.

– Jos en tee Jumalan työtä, voisin yhtä hyvin vain kuolla nyt. Jumala voisi ottaa minut heti. En halua olla täällä, jos aiheutan harmia. En halua olla osallinen viholliseni suunnitelmissa. Kukaan ei voi olla todella Jumalaa pelkäävä ihminen, jos hän työskentelee tämän kaltaisessa televisio-ohjelmassa, Angus avautuu erikoisella videollaan.

Tähti kiisti Miehen puolikkaat -sarjan olevan pelkkää harmitonta viihdettä, sillä hänen mukaansa television haittavaikutuksesta ihmisen aivoille on tieteellisiä todisteita. TMZ-verkkosivun mukaan Angus kertoo tulleensa uskoon huomattuaan elämänsä olevan laskukierteessä, sillä hän on esimerkiksi polttanut kannabista ja saanut ylinopeussakkoja.

Miehen puolikkaat on yksi maailman suosituimmista televisiosarjoista. Sarjan entinen päätähti Charlie Sheen sai aikoinaan kahden miljoonan dollarin palkkion jaksolta. Televisiossa pyörii parhaillaan sarjan yhdeksäs tuotantokausi, jossa nähdään muun muuassa teinitähti Miley Cyrus. Disney-kaunotar esiintyy sarjassa kahden jakson verran. Hän näyttelee Missi-roolihahmoa, joka ihastuu Angus T. Jonesin näyttelemään Jake-roolihahmoon.

Uusimmat