Pink paljasti: ”Tällainen elämäni 10 vuoden päästä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Lukuisista hittikappaleistaan tunnettu Pink julkaisi äskettäin kuudennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä The Truth About love. Suosittu laulajatähti viettää nykyisin rauhallista perhe-elämää aviomiehensä ja esikoistyttärensä kanssa.

Nyt 33-vuotias Pink paljasti haaveilevansa suurperheestä. Nainen haluaa nimittäin ”koripallojoukkueellisen” lapsia. Räväkkä poppari haluaa olla kymmenen vuoden päästä viiden lapsen äiti ja 18 koiran omistaja. Lisäksi kaunotar haluaa lemmikikseen hevosen ja possun.

– Haluan koripallojoukkueen. Se tulee olemaan paras asia, mitä olen koskaan tehnyt. Kymmenen vuoden päästä nuorin lapseni on puolivuotias ja vanhin 11 vuotta, Pink kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan Female First -sivuston mukaan.

Pink paljasti tavanneensa aviomiehensä Carey Hartin extreme-urheilutapahtumassa vuonna 2001. Pinkin mukaan Hart joutui vakavaan motocross-onnettomuuteen päivänä, jolloin he tapasivat ensimmäisen kerran. Mieheltä murtui 14 luuta. Popparin mukaan hän ajatteli ensinäkemisen aikaan, että hän ja Hart saisivat hyvännäköisen lapsen.

Pink on elänyt rankan nuoruuden, sillä hän on kertonut joutuneensa huumekoukkuun jo 13 vuoden iässä. Poptähti halusi kapinoida vanhemmilleen, koska heidän avioeronsa järkytti häntä. Laulajan mukaan hän käytti ennen teini-ikää muun muuassa ekstaasia, metamfetamiinia ja heroiinia. Pink kertoi hiljattain purskahtaneensa itkuun järkytyksestä, kun hän tajusi synnytyksessä lapsensa sukupuolen olevan tyttö. Poptähti pelästyi, että hänen tyttärestään kasvaa samanlainen kuin hänestä.



Uusimmat