Lindsay Lohan halutaan vankilaan – 8 kuukauden linnatuomio uhkaa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Entinen teinitähti Lindsay Lohan on jälleen ryvettynyt viime viikkoina kohujen keskiössä, sillä hänen väitetään olevan rajussa päihdekoukussa. Huhujen mukaan näyttelijätär muun muassa juo litratolkulla vodkaa päivässä. Lisäksi hän joutui äskettäin baaritappeluun.

Nyt 26-vuotias Lindsay Lohan on joutunut oikeuden eteen rikoksistaan. Näyttelijätär joutui kesällä auto-onnettomuuteen, kun hän kolaroi toisen menopelin kanssa. Ehdonalaisessa olevan tähden väitetään valehdelleen poliiseille kuulustelujen aikana. TMZ-sivuston mukaan syyttäjä vaatii, että Lohanin ehdonalaistuomio kumotaan, jotta tähti passitettaisiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan.

Lindsay Lohan ajautui aiemmin tässä kuussa kissatappeluun erään naisen kanssa newyorkilaisessa yökerhossa. Näyttelijättären kerrotaan haukkuneen naista törkeästi ja lyöneen häntä kasvoihin. Väkivaltaisesti käyttäytynyt Lohan kuljetettiin baarista putkaan rauhoittumaan.

Mean Girls -elokuvasta teinityttöjen idoliksi aikoinaan noussut Lindsay Lohan on yksi viihdemaailman seuratuimmista julkkiskaunottarista. Neitokainen on joutunut usein tekemisiin virkavallan kanssa muun muassa päihdesekoilujensa takia. Viime vuonna Lohan tuomittiin vankilaan viidennen kerran ehdonalaisrikkomuksistaan. Sittemmin hän on ollut osallisena myös autokolareissa.

Uusimmat