Suomalaisyhtye Superscar Keski-Euroopan kiertueelle Sunrise Avenuen kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisyhtye Superscar suuntaa maaliskuun alussa Keski-Euroopan konserttiareenoille yhdessä huippusuositun Sunrise Avenue -yhtyeen kanssa. Kiertue sisältää yhteensä 14 konserttia. Helmikuussa yhtye esiintyy kolmella keikalla myös Suomessa.

Helmikuussa esikoisalbuminsa julkaiseva Superscar pääsee kiertueella soittamaan Berliinin Columbiahallen ja Amsterdamin Melkwegin kaltaisiin legendaarisiin tuhansien henkien saleihin. Televisiokampanjalla mainostettavan kiertueen ennakkomyynti on lähtenyt vilkkaasti käyntiin ja yleisöä konsertteihin odotetaan yhteensä peräti 45.000.

– Vuosi sitten lämmittelimme Lovexia heidän kiertueellaan Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Meille oli päivänselvää, että takaisin on päästävä ja pian, Superscarin laulaja-kitaristi Otto Iivari kommentoi.

Superscarin omaa nimeä kantava esikoisalbumi julkaistaan 15. helmikuuta Suomessa ja Saksassa. Levyn on tuottanut Jonas Olsson.

– Albumin ensimmäiset kappaleet on sävelletty jo vuonna 2008. Levyllä kuuluu hyvällä tavalla se, että sitä on tehty pitkällä aikavälillä. Jonas sai puristettua tuottajana bändistä oleellisimman esiin, Otto Iivari kehuu.

BIG BAND THEORY TOUR:

6.2.2013 – Lahti (Sibeliustalo)

8.2.2013 – Turku (Logomo)

9.2.2013 – Helsinki (The Circus)

2.3.2013 – Kiel (Sparkassen Arena)

3.3.2013 – Berlin (Columbiahalle)

5.3.2013 – Braunschweig (Stadthalle)

6.3.2013 – Bremen (Pier 2)

7.3.2013 – Essen (Grugahalle)

9.3.2013 – Amsterdam (Melkweg)

10.3.2013 – Luxembourg (Den Atelier)

11.3.2013 – Heilbronn (Harmonie)

12.3.2013 – Fürth (Stadthalle)

14.3.2013 – Zürich (Maag Event Hall)

15.3.2013 – München (Tonhalle)

16.3.2013 – Wien (Gasometer)

18.3.2013 – Prague (Palace Acropolis)

19.3.2013 – Dresden (Eventwerk)