Mikä ajopeli! Jeremy Clarkson hämmästytti Lontoon liikenteessä

Autot · Stara.fi

Maailman suosituin autoalan televisio-ohjelma Top Gear on ollut viime aikoina usein otsikoissa esimerkiksi rasismisyytösten vuoksi. Taannoin Suomessakin käväisseet sarjan tähdet aiheuttavat aika ajoin hämmennystä erikoisilla tempauksillaan.

Nyt ohjelman juontaja Jeremy Clarkson on kuvattu Lontoon Mayfairissa tavallisen liikenteen seassa perin erikoisen menopelin ohjaksissa. Pelkän ajelun lisäksi Clarkson pysähtyi turkkilaisen ravintolan eteen, jossa hän imaisi ”kypäränsä” täyteen savua ja ajoi pois.

Marraskuussa 2011 Top Gear -juontaja Jeremy Clarkson aiheutti BBC-kanavalle valtavan palautevyöryn vitsaituaan The One Show -ohjelmassa, että olisi valmis teloittamaan ampumalla kaikki maansa lakkoilijat. Äskettäin eräs autovalmistaja väitti Top Gear -ohjelman huijanneen katsojia. Ohjelmassa Tesla-sähköauton akkukestoksi esitetään yhtiön mukaan vain neljännes todellisesta, ja nyt se vaatii oikeudessa korvauksia väärien väittämien esittämisestä.