Gary Clark Jr. saapuu keikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen kitaristi Gary Clark Jr. saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Helsingin Tavastia-klubin lavalle hän nousee keskiviikkona 6. maaliskuuta.

Vuonna 1984 syntynyt Gary Clark Jr. tarttui kitaraan ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana ja sai soittaa jo teinivuosina esimerkiksi Jimmie Vaughin ja muiden kotikaupunkinsa arvostettujen muusikoiden seurassa. Varsinaisen läpimurtonsa kotimaassaan Gary saavutti vuonna 2010 esiinnyttyään Crossroads Guitar Festivaaleilla yhdessä Eric Claptonin, John Mayerin, Sheryl Crown ja B.B. Kingin seurassa.

Muun muassa Alicia Keys on jo tehnyt yhteistyötä Gary Clarkin kanssa ja Rolling Stones kutsui Garyn lavalle viime viikon keikallaan New Jerseyssä. Gary Clark Jr:n viimeisin albumi on lokakuussa Yhdysvalloissa julkaistu albumi Blak And Blu, joka nousi julkaisuviikollaan Billboardin albumilistan sijalle 6.