Espanjalainen laulajalegenda Charo ei liene kovinkaan monelle suomalaiselle tuttu enää nykyisin, mutta takavuosina hän sai jopa maailmanlaajuista kuuluisuutta. Edellisen kerran Charo aiheutti kohua verratessaan Lady Gagaa Madonnaan Sirius XM -radiokanavan haastattelussa.
– Voin kertoa teille, että Lady Gaga on ripulinen versio Madonnasta. En pidä siitä, että joku matkii toista ja pitää sitä omanaan. Aivan kuin ne jutut olisivat olleet alunperinkin hänen omia ideoitaan, Charo kritisoi.
40-vuoden ajan taiteilijana uraa tehnyt Charo on nyt ikuistettu pitkästä aikaa paparazzikuviin, kun hän oli perheineen kävelyllä Beverly Hillsissä. Kuvaajalle neitokainen toisteli tavaramerkikseen aikoinaan muodostunutta cuchi-cuchi -liikettä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Charo tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.



