Uskomaton tarina: 20 vuotta sitten kadonnut postinkantaja löytyi Siperiasta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Brittiläinen postinkantaja Michael Ware kyllästui 20 vuotta sitten silloiseen elämäänsä ja katosi yllättäen täysin selittämättömästi. Hän on kuitenkin edelleen elossa ja asuu nykyään pienessä syrjäisessä kylässä Siperiassa. Miehellä ei ole aikomustakaan palata Venäjältä takaisin länteen.

Alun perin Iso-Britannian Exmoorista kotoisin oleva Michael Ware kärsi itsetuhoisista tuntemuksista avioeron jälkeen. Hän päätti aloittaa uuden elämän matkustettuaan yhdeksän brittiläisen farmarin kanssa Venäjälle vuonna 1992, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Muut matkalle lähteneet palasivat Iso-Britanniaan, mutta Michael jäi. 55-vuotias mies asuu nykyään Dubinkan kylässä nykyisen vaimonsa Tatianan sekä lastensa Veronikan ja Alexanderin kanssa.

– En kadu Siperiaan muuttamista. Täällä on kaunista – pitkiä, aurinkoisia talvia ja mukavan leutoja kesiä. Paljon raitista ilmaa ja kauniita paikkoja, Michael kuvailee Siberian Times -lehdelle.

Postia Michael ei enää jaa. Miehellä on perheensä kanssa maatila, josta he huolehtivat Siperian rankoista sääolosuhteistakin huolimatta. Perheellä on elättinään lukuisia kotieläimiä, kuten 40 lammasta, 14 lehmää, 10 kanaa ja kaksi sikaa. 15 asukkaan kylässä asuva Michael on nykyään kuin yksi paikallisista, vaikka Venäjän kansalaisuutta hänellä ei vielä ole – hän ei nimittäin ole läpäissyt vaadittavaa kielitaitoa.

– Kukaan ei voi muuttaa vertani. Tulen aina olemaan brittiläinen. Mutta nyt Siperia on kotini, Michael kertoo.

Uusimmat