Google julkaisi iPhonelle ilmaisen YouTube-kuvaussovelluksen

Digi · Stara.fi

Google on julkaissut jälleen uuden sovelluksen Applen iPhonelle viime viikolla julkaistun ja suosituksi nousseen Google Mapsin jatkoksi. Tällä kertaa vuorossa on YouTube-videopalveluun kytkeytyvä YouTube Capture -videokuvaussovellus.

Googlen mukaan YouTube Capture tekee videoiden kuvaamisesta ja jakamisesta helppoa. Google kertoo sovelluksen olevan valmiina videokuvaukseen heti sen avautuessa. Kuvaamisen jälkeen videon yhteyteen voi kirjoittaa tekstin, valita minne videon haluan jakaa ja tämän jälkeen painaa jakonappulaa. Tämän jälkeen sovellusta voi jo vaikka poistua, sillä Googlen mukaan video latautuu verkkoon myös sovelluksen ollessa taustalla.

Sovelluksen kautta videon voi jakaa YouTuben lisäksi myös Google+:aan, Facebookiin sekä Twitteriin. Lisäksi sovellus tarjoaa muutamia yksinkertaisia muokkaustoimintoja: värien korjaus ja kuvan vakauttaminen onnistuvat automaattisesti, videon voi leikata sopivan mittaiseksi sekä musiikkia voi lisätä YouTuben valikoimista.

Kuten yleensäkin videon voi asettaa YouTubessa yksityiseksi vain näkymään itselle, vain linkin kautta avautuvaksi tai julkiseksi, YouTube-palvelussa yleisesti hauissa näkyväksi videoksi. YouTube Capture on optimoitu iPhone 5:lle. Tämän lisäksi se toimii hyvin myös iPod touchissa, mutta iPadille optimoitua versiota ei ole tarjolla. Google kertoo, että se aikoo tuoda YouTube Capturen myös Androidille tulevaisuudessa.

Yhteistyössä Mobiili.fi.