Hollywoodia piinannut pilasoittaja kiinni – paljastui alaikäiseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useat Hollywood-tähdet, kuten Ashton Kutcher, Justin Bieber, Miley Cyrus ja Simon Cowell, ovat joutuneet viime aikoina pilasoittojen uhriksi, kun tuntemattomana pysynyt henkilö on hälyttänyt poliisit heidän koteihinsa.

Pilasoittaja on viranomaisille osoitetuissa puheluissaan väittänyt aseistettujen henkilöiden tunkeutuneen tähtien koteihin, ja hälyttänyt viranomaiset turhaan paikalle. Nyt Los Angelesin poliisilaitos LAPD on tehnyt pidätyksen pilasoittoihin liittyen.

Huffington Post -uutissivuston mukaan viranomaiset pidättivät Etelä-Kaliforniassa asuvan epäillyn, jonka uskotaan syyllistyneen ainakin Ashton Kutcherin ja Justin Bieberin koteihin suunnattuihin vääriin hälytyksiin. Epäillyn kerrotaan olevan alaikäinen.

Viranomaiset kertoivat pidätykseen liittyvävässä uutistiedotteessa esimerkiksi FBI:n ja Long Beachin poliisilaitoksen tutkineen tapauksia. Ashton Kutcheriin ja Justin Bieberiin kohdistuneiden pilojen lisäksi henkilöä epäillään olevan osallinen myös lukuisiin muihin poliisitoimiin johtaneihin pilapuheluihin. Poliisit eivät kuitenkaan paljastaneet, kuuluvatko näihin esimerkiksi Miley Cyrusin ja Simon Cowellin koteihin tehdyt väärät hälytykset.